Hello there, it looks like you are browsing this website from USA, would you like to go to the local website instead?

Yes No

Käyttäjätutkimus Suomessa 2017

2017-04-06

Backapp –tuotteilla tehtiin laaja käyttäjätutkimus vakuutusyhtiö LähiTapiolan pääkonttorissa Espoossa.

Käyttäjätutkimuksen toteutti Tuukka Nieminen Motivire Oy:stä (www.motivire.fi). Motivire vastasi käyttäjätutkimuksen suunnittelusta, seurannasta ja raportoinnista.

LähiTapiolan 90 työntekijää osallistui vapaaehtoisesti käyttäjätutkimukseen. Ketään ei valittu, vaan kaikki olivat mukana tutkimuksessa vapaaehtoisesti.

  • Osallistujat täyttivät kyselylomakkeen tutkimuksen alussa 1.9.2016.
  • He käyttivät puolen vuoden ajan Backapp -tuolia ja Backapp 360 –tasapainolautaa. Suurin osa oli käyttänyt perinteistä toimistotuolia ja kolme osallistujaa oli käyttänyt satulatuolia ennen käyttäjätutkimuksen alkamista.
  • Kuuden kuukauden käytön jälkeen osallistujat vastasivat uudestaan kyselylyyn, jossa kartoitettiin Backapp –tuolin ja –tasapainolaudan vaikutuksia.

 

Kyselyyn vastasi sekä alussa että lopussa 70 samaa henkilöä.

Tutkimuksen lopussa osanottajat istuivat 15,8% vähemmän ja seisoivat 11,1% enemmän kuin ennen tutkimuksen aloittamista.

Kaikki tutkimuksen tulokset ovat nähtävillä oheisessa linkissä: "Tulokset käyttäjätutkimuksesta Suomessa".

Try Backapp

Product added to cart